Vierasvara
Äiti huomaa keittiön ikkunasta, että meille tulee vieraita. Kaikki ryntäävät vaihtamaan housut. Yhtä nopeasti emme nouse sohvalta koskaan. Vieraiden seurassa pitää olla farkut jalassa. Joskus joku pääsee huomaamatta ovikellolle asti tai pahimmassa tapauksessa tulee kesällä suoraan takapihalle. Silloin tulee kiire. Pahinta on tulla yllätetyksi kotonaan kotihousut jalassa.
Kylään tulevat vieraat ovat tätejä ja setiä. Sovimme isoveljieni kanssa, että isoina me emme vaihda kotihousuja farkkuihin, kun käymme toisillamme kylässä.
”Otatteko kahvia? Ei meillä kyllä ole mitään tarjottavaa! Voi että, kun olis tiennyt”, äiti sanoo vieraille.
Sitten pakastimesta otetaan tiikerikakkua, salaisella reseptillä tehtyä. Tai pikkupullia tai omenapiirakkaa tai mustikkapiirakkaa. Kaapissa on keksejä. Isän siskot leipovat hienoja ja erikoisia leipomuksia eivätkä koskaan osta kaupan pullaa. Äiti leipoo tavallisia ja tylsiä. Oikeastaan äiti ei edes osaa leipoa. Äiti kertoo tämän aina, kun olemme käyneet tädeillä kylässä tai tädit ovat käyneet meillä. On oltava vähän harmissaan, kun saa kylässä taas niin hyvää.
Äiti opettaa, että aina pitää olla vierasvaraa. Lähden opiskelemaan ja muutan kaupunkiin. Ostan kaappiin herkkuja. Syön kaiken itse, ennen kuin yhtään vierasta tulee. Sitten ostan uutta vierasvaraa ja syön senkin itse. Minun sukupolveni ei tee yllätysvierailuja. Kaupungissa ei tehdä yllätysvierailuja. Kaupungissa kukaan ei tunne ketään. Saa olla aina kotihousut jalassa.
P.S. Haluatko kirjoituksiani suoraan sähköpostiisi? Julkaisen lyhytproosaa myös Substackissa. Liity sitä kautta listalleni.