Perävaunuksi
Joillain ihmisillä on sellainen aura, että kaikki pitävät heistä. He ovat pidettäviä ihmisiä ilman, että erityisesti yrittävät. Heidän virheensäkin ovat sillä tavalla somia, että heitä itseään naurattaa ja kaikkia naurattaa.
Sellainen ihminen kertoo, että on leiponut täytekakun ja kasannut sen suoraan tiskipöydän päälle. Kun sellaisen auran omaava ihminen kertoo tällaisen tarinan, hän saa osakseen sympaattista hyväksyntää ja lempeää myötätuntoa.
He ovat ihmisiä, jotka järjestävät itselleen aikuisenakin syntypäiväjuhlat, vaikka eivät edes täytä pyöreitä vuosia. He ovat ihmisiä, joiden syntymäpäiville ilman muuta mennään. Heille ei tule mieleen, että eivät järjestäisi itselleen juhlia tai että ihmiset eivät tulisi.
Sellainen ihminen ajautuu juttelemaan tuntemattoman kanssa pubissa tai bussissa tai hedelmäosastolla. Hän jutustelee ja nauraa ja naurattaa. Kun häneltä kysyy, että oliko se joku tuttu, hän vastaa ihmeissään, että ei.
Sellainen ihminen viittaa koulussa, kun opettaja tiedustelee, ketkä kaikki ovat olleet mukana pahanteossa. Hän ei ole ollut, mutta hän on sellainen, joka haluaa olla mukana ihan kaikessa. Sellainen ihminen menee yläasteella luokan eteen ja alkaa opettaa muulle luokalle ruotsia, kun oikea opettaja poistuu hetkeksi paikalta.
Tällaisten ihmisten ei tarvitse saada koulussa kymppejä eikä ysejä eikä edes kaseja. He pärjäävät, aina ja kaikesta huolimatta.
Joskus tuollaisen auran omaava ihminen kohtaa minunkaltaiseni ihmisen ja ottaa perävaunukseen. Ihan kuin hän ei ymmärtäisi, että voisi saada ystäväkseen kenet tahansa.
”Tule, nyt mennään ruokkimaan mun tädin kukat ja kastelemaan kissat”, hän sanoo. Niin alkaa seikkailu sellaisen ihmisen kanssa.