Isän kirjahylly

”Oletteko kokeneet akateemisen uran hankalaksi sen takia, että olette naisia?” kysyy tutkijakollega yliopiston opettajien ruokalan ruokapöydässä.

Meitä on siinä neljä naistutkijaa, neljä teologia, neljä eksegeettiä. On noin vuosi 2011. Professorit ovat miehiä, mutta tutkijoissa ja opiskelijoissa enemmistö on minun opiskeluaikanani ollut naisia.

Haluan sanoa, että ei, en ole kokenut sitä hankalaksi, mutta joskus tuntuu, että olen täällä ulkopuolinen muista syistä.

Googlaan, mikä on karonkka, kun saan kutsun sellaiseen. Olen se, joka tulee työhuoneelle farkuissa ja hupparissa. Se, joka tulee seuraavana aamuna vähän myöhemmin töihin tutkimaan tärkeitä muinaisia asioita, kun Suomi on voittanut edellisenä iltana jääkiekon MM-kultaa.

Fuksivuonna tieteellisen kirjoittamisen ja argumentaation kurssilla opettaja jakaa kirjalistan. Meidän tehtävämme on valita listalta 2–3 teosta ja kirjoittaa niiden pohjalta tieteellinen artikkeli. Aihe ei ole pääasia, vaan tarkoitus on saada meidät kirjoittamaan ja argumentoimaan. Listalla on tieteellisiä julkaisuja, mutta myös muutama romaani, joissa käsitellään jotain uskontoon liittyvää teemaa.

”Mä otan varmaan tän ja tän, koska ne löytyvät mun isän kirjahyllystä”, sanoo eräs opiskelija.

”Joo, toi ja toi on kyllä mielenkiintoinen, mutta tän näkemykset ovat aika kontroversiaaleja”, vastaa toinen.

”Totta, mutta siitä saa toisaalta kiinnostavia vasta-argumentteja esimerkiksi sen ja sen näkemyksille”, vastaa ensimmäinen.

”Mitä sä aiot ottaa?” minulta kysytään.

”No en mä tiedä, täytyy miettiä vielä”, sanon. Minulla ei ole hajuakaan, keistä tai mistä näkemyksistä he puhuvat. Tutkin listaa ja ainoa teos, jonka olen lukenut, on Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.

Isäni kirjahyllystä ei löydy mitään listan kirjoista. Silloin tajuan, että on olemassa akateemisten ihmisten yhteiskuntaluokka.

Vanhempani ovat ehkä ahkerimpia kirjojen lukijoita, jotka tunnen. Heidän kanssaan olen oppinut käymään kirjastossa ja tavan lukea joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Vanhemmillani on tietoa ja sivistystä enemmän kuin minulla. Kun pakotamme äidinkin pelaamaan jouluaattoyönä Trivial pursuitia, hän voittaa aina. Mutta tutkimuskirjallisuutta tai filosofiaa heidän kirjahyllystään ei juuri löydy.

Kirjahyllystä löytyy kuitenkin Tuhannen ja yhden yön sadut, jonka ahmin teini-iässä. Ehkä isän kirjahylly on sittenkin vaikuttanut valintoihini ja uraani – tai sen puutteeseen. Ehkä kiinnostun Lähi-idän muinaisista asioista Tuhannen ja yhden yön takia. Ehkä vihdoin tiedän, ketä tai mitä voin syyttää tästä kaikesta!