Punainen sohva

Olemme verhoilijakoulussa. Luokallani on nainen, joka puhuu, taukoamatta ja koko ajan. Nyt hän puhuu punaisesta väristä sisustuksessa. Siitä, miten se ei sovi oikein mihinkään. Hän ei ikinä ottaisi itselleen esimerkiksi punaista sohvaa.

Hän puhuu. Sillä tavalla kuin taukoamatta puhuvat ihmiset puhuvat. Missä välissä ehtii ajatella, kun puhuu koko ajan? Vai onko puhe ajattelua? En tiedä. Toisten aivot toimivat ehkä toisella tavalla kuin omani. Ehkä toisille puhuminen on ajattelun väline samalla tavalla kuin kirjoittaminen minulle.

”Hanna on niin rauhallinen”, olen kuullut elämäni aikana satoja kertoja. Joka kerta se tuntuu hämmentävältä. Eivätkö he näe pääni sisäistä kaaosta, sekasortoa ja kauhua?

Katson veljiäni ja ymmärrän, miksi minua sanotaan rauhalliseksi. Olen ulkoisesti he. En kuvittele veljieni päänsisäistä elämää kaaokseksi, päinvastoin. Voiko todella olla niin, että ihmiset kuvittelevat minunkin ajatukseni yhtä tyyniksi kuin minä kuvittelen veljieni ajatukset?

Hyvänen aika!

”Meillä on punainen sohva”, sanon.

Taukoamatta puhuva ihminen on hiljaa. Hetken harkittuaan hän jatkaa. Että ei se punainen tietysti aina niin huono ole, riippuu punaisesta, riippuu muusta sisustuksesta, riippuu mistä kukakin tykkää, tietenkin.

”Niin”, sanon.

Jaa tämä sivu:

Samankaltaiset artikkelit

  • Isän kirjahylly

    ”Oletteko kokeneet akateemisen uran hankalaksi sen takia, että olette naisia?” kysyy tutkijakollega yliopiston opettajien ruokalan ruokapöydässä. Meitä on siinä neljä naistutkijaa, neljä teologia, neljä eksegeettiä. On noin vuosi 2011. Professorit ovat miehiä, mutta tutkijoissa ja…

  • Tasajako

    Suorakaiteen muotoisen leipomuksen voi jakaa rullamitan avulla tasan kolmeen osaan. Pyöreä vaatii enemmän silmämääräisyyttä. Tosin, suorakaiteen muotoisessa leipomuksessa nurkat eivät ole samanarvoisia kuin keskiosa. Pyöreä on tasa-arvoisempi, sillä reunaa ja täytettä tulee jokaiseen palaan lähes…

  • Vierasvara

    Äiti huomaa keittiön ikkunasta, että meille tulee vieraita. Kaikki ryntäävät vaihtamaan housut. Yhtä nopeasti emme nouse sohvalta koskaan. Vieraiden seurassa pitää olla farkut jalassa. Joskus joku pääsee huomaamatta ovikellolle asti tai pahimmassa tapauksessa tulee kesällä…

  • Päällystakki

    Päätän alkaa sivistyneeksi akateemiseksi ihmiseksi. Otan itselleni akateemisen ihmisen identiteetin. Käytän mustaa kauluspaitaa ja hienoja sanoja. Mietin, pitäisikö kiinnostua kokoomuksesta. Katson ajankohtaisohjelmia ja kävelen pikkaisen ryhdikkäämmin. Ajaudun keskusteluun opiskelijamiehen kanssa, jolla on ruskea nahkasalkku, suorat…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *