Päällystakki

Päätän alkaa sivistyneeksi akateemiseksi ihmiseksi. Otan itselleni akateemisen ihmisen identiteetin. Käytän mustaa kauluspaitaa ja hienoja sanoja. Mietin, pitäisikö kiinnostua kokoomuksesta. Katson ajankohtaisohjelmia ja kävelen pikkaisen ryhdikkäämmin.

Ajaudun keskusteluun opiskelijamiehen kanssa, jolla on ruskea nahkasalkku, suorat housut ja vaaleansininen kauluspaita. Hän kertoo kesätöistään isänsä firmassa. Luennolla eteeni istuu kolme nuorta naista, joilla on hoidetut kynnet, isot take away -latet sekä merkkilaukut, joita kannetaan käsivarrella. Minulla on pesussa haalistunut musta kauluspaitani, kolmeen kertaan uudelleenvärjätyt farkut ja lukiosta asti mukana kulkenut Eastpakin sininen selkäreppu. Leikkaan itse etuhiukseni, kun en raaski mennä parturiin.

Päätän ottaa duunarin identiteetin. Olen onnellinen ja ylpeä, että ansaitsen rahani kesätöissä postinjakajana ja sisäkattotehtaan ritiläosastolla. Tunnistan hyväntahtoisen elitismin, jossa osoitetaan myötätuntoa pienituloisia ja suorittavaa työtä tekeviä kohtaan, ilman minkäänlaista omakohtaista kokemusta kummastakaan.

Ystäväni tutkii suomalaista ruoka-apua. Hän pyytää minut mukaansa jonottamaan Hurstin Valintaan. Jonotuksen aikana ehtii miettiä monta ajatusta. Rahassa mitattuna minut voi luokitella köyhäksi, elän köyhyysrajan alapuolella. Pitääkö minun tuntea huonoa omaatuntoa, kun haen ruokaa Hurstilta, vaikka pärjään. En ole sairas, minulla ei vielä ole lapsia elätettäväni, en käytä päihteitä, minulla on tukiverkostot ja ehjä perhetausta. Käyn silloin tällöin jopa ravintolassa, vaikka kotona syönkin makaronia ja kaurapuuroa. Olenko nyt itse se elitisti, joka katsoo myötätuntoisesti heitä, jotka ovat minuakin alempana. Tulla nyt ruokajonoon hakemaan elämyksiä ja katsomaan köyhiä.

Ystäväni on luontevasti missä vaan: Leipäjonossa, lähiöräkälässä, kulttuuritapahtumissa, tiedekunnan kahvihuoneessa tai väittelemässä tohtoriksi. Hän kaivaa väitöstilaisuutensa jatkoilla repustaan tennarit, pukee ne mustan akateemisen juhla-asunsa kaveriksi ja hakee baaritiskiltä keskikaljan. Hän on tuntemistani ihmisistä vähiten elitistinen ja eniten sivistynyt.

”Tämä on laaja, yleissivistävä koulutus, joka soveltuu moneen”, toistellaan teologisessa tiedekunnassa uskontunnustuksen tavoin. Se tarkoittaa, että opiskellaan vähän sitä sun tätä, mutta ei mitään työelämässä hyödyllistä. Paitsi jos hankkii papin tai opettajan pätevyyden. En hanki. Sen sijaan opiskelen muun muassa muinaisbabyloniaa ja opettelen lukemaan nuolenpääkirjoitusta. Nyt olen unohtanut molemmista kaiken.

Menen kuitenkin Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan aikakauslehtijournalismin sivuaineen. Kirjoittaminen voisi olla juttuni.

”Sellainen on hyvä toimittaja, joka osaa kysyä tyhmiä kysymyksiä, ja olla hiljaa ja kuunnella, mitä haastateltava sanoo”, opettaja kertoo. ”Jos osaa itse olla hiljaa niin kauan, että alkaa olla vaivaannuttavaa, niin jossain vaiheessa haastateltava alkaa puhua.”

Kyllä! Tämä on todellakin minun juttuni! Jos jotain, niin vaivaannuttavan hiljaisuuden ja tyhmien kysymysten esittämisen osaan. Otan itselleni journalistin identiteetin. Harmi vaan, että journalistin töitä saadakseen täytyy olla ulospäinsuuntautunut suupaltti tai ainakin omata näyttöjä.

Aikakauslehtijournalismin opinnoissa jokainen suunnittelee oman lehtikonseptin ja toteuttaa lehden ensimmäisen numeron. Kaupunkilaiset opiskelutoverini suunnittelevat kaupunkikulttuurilehtiä. He kirjoittavat artikkeleita kaupunkiviljelystä ja kaupunkipyöräilystä ja pop-up-ilmiön rantautumisesta Suomeen. On 2010-luvun taite. Pitkän harkinnan jälkeen päätän suunnitella satiirilehden. Suunnittelen lehteen Ennen kuolemaa -juttukonseptin, jossa julkisuuden henkilö makaa avonaisessa ruumisarkussa ja kertoo, mitä haluaa tehdä ennen kuolemaansa. Hiljaa mielessäni häpeän kaikkea ja päätän hankkia kaupunkikulttuuri-ihmisen identiteetin. Tilaan Imagen ja nappaan lehtitelineestä Voiman. Kävelen se kädessäni kalliolaiseen kahvilaan ja tilaan kahvin, jossa on maustesiirappia.

Haen duunaritöitä, mutta en kelpaa, koska minulla on korkeakoulututkinto. Haen korkeasti koulutetun töitä, mutta en kelpaa, koska minulla on väärä tutkinto ja kokemusta ainoastaan duunaritöistä.

Hesarilla jono Hurstin Valintaan pitenee. Jonossa seisovan päällystakki on haettu kirppikseltä, mikä tekee hänestä säälittävän köyhän, jolla ei ole muuhun varaa. Parin korttelin päässä vegaanikahvilan jonossa seisovan päällystakki on myös kirppikseltä. Se tekee hänestä trendikkään ja tiedostavan kaupunkikulttuuri-ihmisen. Minulla on ylläni kirppikseltä ostettu musta nahkatakki. Se on ylläni edelleen. Edelleenkään en tiedä, mihin jonoon se päällä menisin.

Jaa tämä sivu:

Samankaltaiset artikkelit

  • Tasajako

    Suorakaiteen muotoisen leipomuksen voi jakaa rullamitan avulla tasan kolmeen osaan. Pyöreä vaatii enemmän silmämääräisyyttä. Tosin, suorakaiteen muotoisessa leipomuksessa nurkat eivät ole samanarvoisia kuin keskiosa. Pyöreä on tasa-arvoisempi, sillä reunaa ja täytettä tulee jokaiseen palaan lähes…

  • Isän kirjahylly

    ”Oletteko kokeneet akateemisen uran hankalaksi sen takia, että olette naisia?” kysyy tutkijakollega yliopiston opettajien ruokalan ruokapöydässä. Meitä on siinä neljä naistutkijaa, neljä teologia, neljä eksegeettiä. On noin vuosi 2011. Professorit ovat miehiä, mutta tutkijoissa ja…

  • Perävaunuksi

    Joillain ihmisillä on sellainen aura, että kaikki pitävät heistä. He ovat pidettäviä ihmisiä ilman, että erityisesti yrittävät. Heidän virheensäkin ovat sillä tavalla somia, että heitä itseään naurattaa ja kaikkia naurattaa. Sellainen ihminen kertoo, että on…

  • Punainen sohva

    Olemme verhoilijakoulussa. Luokallani on nainen, joka puhuu, taukoamatta ja koko ajan. Nyt hän puhuu punaisesta väristä sisustuksessa. Siitä, miten se ei sovi oikein mihinkään. Hän ei ikinä ottaisi itselleen esimerkiksi punaista sohvaa. Hän puhuu. Sillä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *