Tasajako

Suorakaiteen muotoisen leipomuksen voi jakaa rullamitan avulla tasan kolmeen osaan. Pyöreä vaatii enemmän silmämääräisyyttä. Tosin, suorakaiteen muotoisessa leipomuksessa nurkat eivät ole samanarvoisia kuin keskiosa. Pyöreä on tasa-arvoisempi, sillä reunaa ja täytettä tulee jokaiseen palaan lähes sama määrä. Neljään osaan olisi helppo jakaa tasan, mutta meitäpä on kolme.

Minulla on kaksi isoveljeä, kuusi ja neljä vuotta minua vanhempia. Molemmista tuli diplomi-insinöörejä. Yrittivät pitkään ohjata minuakin matemaattisten aineiden pariin. Koska ”kyllä pitkän matikan opiskelusta on aina hyötyä”. Ehkä tämä yrittäjäurani tai elämäni olisivat toisennäköisiä, jos olisin kirjoittanut matematiikasta A:n sijaan L:n, sanon itselleni ja tiedän sen valheeksi.

Kuka saa valita ensimmäisen palan, siitä neuvotellaan pitkään ja hartaasti. Tässä diplomi-insinööriveljien ja humanistisiskon maailmat kohtaavat, argumentoimme sujuvasti puolesta ja vastaan, löydämme näkökulmia ja perusteluja kakkupalan tasapuoliseen jakamiseen kulloisessakin tilanteessa.

Samaa neuvonpitoa käymme, kun on vaihdettava tv-kanavaa. Elämme aikaa, jolloin kaukosäädintä ei vielä ole. Minä, veljet ja isä makaamme olohuoneen sohvilla ja neuvottelemme siitä, kenen vuoro on nousta. Jos jalkapallo on alkamassa, vaihtaja löytyy nopeammin.

Puhelin soi, jolloin neuvottelemme, kuka nousee vastaamaan. Tutut tietävät, että pitää antaa soida kauan, vieraat katkaisevat liian nopeasti. Puhelin on kahden metrin päässä olohuoneesta, mutta kesken neuvottelujen ei kukaan nouse. Arvuuttelemme ja perustelemme, kuka soittaja on. Se on poikien jalkapallovalmentaja, joka soittaa isälle. Tai kaverini, joka soittaa minulle. Tai mummu, joka soittaa äidille, joskus jollekin muullekin. Tätini, joka soittaa joko isälle tai äidille. Veljille soitetaan harvemmin, joten he ovat vahvoilla tässä neuvottelussa.

Äiti keskeyttää puuhansa, ruoanlaiton tai muun hyödyllisen. Hän hermostuu meidän neuvotteluihimme ja menee vastaamaan.

”No!”, sanoo isä paheksuen.

Yhdessä paheksumme sitä, jolle puhelu on, mutta ei tajunnut nousta.

”Noniin, mähän sanoin!”, sanoo se, jonka arvaus on osunut oikeaan.

Illalla makaamme sohvilla katsomassa Urheiluruutua. Mutta, ennen kuin Urheiluruutu alkaa, on neuvoteltava, kenen vuoro on käydä ottamassa voi jääkapista pehmenemään iltapalaa varten. Iltapalapöydän joutuu siivoamaan se, joka nousee viimeisenä pöydästä. Vanhin isoveli on nopea syöjä. Minun paikkani on ruokapöydässä lähimpänä ovea ja ehdin rynnätä ulos keittiöstä ennen nuorempaa isoveljeä, vaikka lopetamme samaan aikaan. Hän ei suostu myöntämään tappiotaan. Mouhoaa asiasta vielä viikon.

Äiti on leiponut tiikerikakkuja ja raavimme veljien kanssa taikinakulhot. Neuvotellaan. Kaksi kulhoa jaettuna kolmelle. Ruskea taikina on parempaa, mutta sitä on pienempi kulhollinen kuin vaaleaa. Neuvottelun jälkeen otamme jokainen oman lusikan ja etenemme nopein voittaa -taktiikalla. Alkaa kilparaavinta. Kulhot vuorotellen keskelle pöytää ja jokainen syö niin paljon kuin ehtii. Kisan päätyttyä minä jään vielä keittiöön. Otan kulhot kokonaan itselleni ja raavin ne millintarkasti, viimeistä piirua myöten.

Nyt, oma lapseni raapii taikinakulhot samalla tarkkuudella. Hän on ainoa lapsi ja saa kaiken itselleen. Tai niin hän luulee. Ennen kuin kutsun lapsen, raapaisen salaa ison lusikallisen itselleni.