Elämäni tärkein kirjoitus
Mistä aiheesta kirjoittaa kotisivujen ensimmäinen teksti? Mikä on riittävän merkityksellistä, että se ansaitsee tämän tärkeän paikan?
Ensimmäinen kirjoitus tällä sivustolla määrittää kirjoittajan urani jatkon ja sitä kautta koko loppuelämäni. Enhän voi kirjoittaa mistä tahansa, sillä tästä tekstistä minut muistetaan ikuisesti. Kun minusta kirjoitetaan elämäkertoja tai muistokirjoitus, tämä ensimmäinen kotisivujulkaisu kaivetaan esiin. Sitä muistellaan. Kirjoitusta analysoidaan. Tulevien sukupolvien esseistit pilkkovat tekstin osiin ja antavat sille merkityksiä. He kirjoittavat opinnäytetöitä, joissa purkavat kirjoituksen rakennekaavioiksi ja arvioivat tekstin metatasoja.
Kriitikot pilkkovat osiin koko urani. Ensimmäinen kotisivuteksti liitetään osaksi urani vaihetta, jolle he antavat nimen ”keltainen kausi”. Teksti nähdään urani käännekohtana. Poikkitieteellisissä tutkimuksissa teksti nähdään 1990-luvun lama-ajan lasten traumakuvauksena. Sitä peilataan aikakauden kirjoittamisen trendeihin sekä ajan kulttuuriseen ja poliittiseen ilmapiiriin. Sille annetaan merkitys aikakautensa ilmentäjänä. Minua arvioidaan sukupolveni äänenä. Tai vastaäänenä, riippuen siitä, minkä aiheen, näkökulman ja äänenpainon valitsen.
Teksti digitoidaan Kansalliskirjaston kokoelmiin, ja se on esillä suomen kirjakielen kehitystä kuvaavassa näyttelyssä, yhdessä Lönnrotin, Kiven, Sillanpään ja Juha Vuorisen esikoisjulkaisujen rinnalla. Nimikkorahastoni järjestää tekstin 100-vuotispäivän kunniaksi kirjoituskilpailun, jossa etsitään sen ajan vastinetta tälle urani tärkeimmälle kirjoitukselle.
On siis harkittava hyvin tarkkaan, mistä aiheesta kirjoitan.
