Avoin fanikirje Antti Holmalle
Noin neljä vuotta sitten verhoilin nojatuolia ja kuuntelin Antin palautepalvelu -podcastia. Podcastin idea on, että ihmiset lähettävät Antti Holmalle omia tekstejään ja Holma antaa niistä palautetta, omien sanojensa mukaan vailla minkäänlaista pätevyyttä. Tekstit voivat olla mitä tahansa ostoslistoista runoihin tai Facebook-päivityksiin. Palautteissa on se tunnistettava holmamainen, hieman vino huumori, mutta useimmat palautteet ovat myös aidosti rakentavia.
Täydellistä infotainmentiä – asiaa viihdyttävässä muodossa. (En ole löytänyt tai keksinyt pätevää suomen kielen vastinetta infotainment-sanalle.)
Antin palautepalvelun kuuntelu osui elämässäni vaiheeseen, jossa olin alkanut lämmitellä jo kertaalleen kuopattua kirjoittajan uraa. Haahuilin jossain toiveikkaan innostuksen ja ahdistavan epätoivon rajamailla. Että kyllä, haluan taas kirjoittaa, mutta ei, en oikeasti voi lähteä tähän hulluuteen.
Ja juuri siihen hulluuteen lähdin.
Sain aikoinaan vastavalmistuneena maisterina määräaikaisen työn lehtitoimittajana. Ei se unelmaduuni, mutta loistava ponnahduslauta kohti sitä, ajattelin. Valitettavasti työ ja työnantaja veivät minulta uskon alaan sekä itseeni kirjoittajana. Selviydyin työstä, opin paljon ja tiesin, että se työ ei ole koko totuus alasta. Silti se vei minulta kirjoittamisen innon. Nuoren toimittajaminän idealismi ja arkitodellisuus lehdessä, jonka johtaminen ja linja eivät vastanneet omia arvojani, olivat liian suuressa ristiriidassa keskenään.
Ryhdyin tekemään muita asioita, mutta aina, mitä tahansa teinkin, päädyin kirjoittamaan. Opiskelin verhoilijakoulussa, ja kaikkein parasta koulussa oli liiketoimintasuunnitelman kirjoittaminen. Verhoilin, pääsin toimittamaan erästä kirjaprojektia, sain suunnitella erään yhdistyksen lehtikonseptin. Ja kuuntelin Antin palautepalvelua.
Holman podcast on ennen kaikkea viihdettä, mutta ehkä juuri siksi se oli minulle niin inspiroiva. Muistin, että kirjoittaminen voi olla hauskaa.
Komiikan ja huumorin takana voi olla ja usein onkin myös jotain syvää. Uskon, että Holman suosio perustuu suurelta osin hänen brutaaliin rehellisyyteensä. Hän ei luo siloteltua kuvaa itsestään, vaan päinvastoin ruoskii itseään omista puutteistaan ja epäonnistumisistaan. Itseironia on välillä niin syvää, että tekisi mieli taputtaa selkään ja sanoa: ”Antti, kaikki on ihan hyvin”.
Vielä Antin palautepalvelua enemmän rakastan Radio Sodomaa. Radio Sodoma on Holman radioparodia, jonka olen kuunnellut noin viisi tai kuusi kertaa. Olen seonnut laskuissa. Haluan päästä ammentamaan samoista hulluuden ja nerouden lähteistä, joista Radio Sodoma on ammennettu!
Se, kun ei ihan tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, onko tämä tragediaa vai draamaa vai komediaa, mikä tässä naurattaa, saako tälle edes nauraa, saako itkeä, missä kulkee hyvän maun raja. Holma on tässä mestari. Hän tasapainoilee vaarallisilla rajoilla ja ehkä joskus ylittääkin ne, mutta se on osa viehätystä.
Antti Holman tuotanto ja erityisesti Radio Sodoma vetoavat minuun myös siksi, että Holma tuntee uskonnollisen retoriikan ja kirkollisen paatoksen. Hän tuntee Raamatun hahmot ja tarinat. Ja hän osaa tehdä niistä herkullista komiikkaa.
Olen opiskellut muun muassa aikakauslehtijournalismia, mutta pohjakoulutukseltani olen teologian maisteri, jonka pääaineena oli Vanhan testamentin tutkimus. Minun on usein vaikea kuluttaa uskonnollisaiheisia populaarikulttuurin teoksia, koska tutkijaminä haluaa tehdä välihuomautuksia. Olen se ärsyttävä pätijä, joka korjaa silmälasiensa asentoa ja sanoo: ”Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niin arkeologisten todisteiden valossa…” Mutta Antti Holman ja Radio Sodoman uskonnollisaiheisia sisältöjä rakastan!
Hyvän maun raja on jälleen häilyvä, kun Holman radioparodian hahmot käsittelevät kirkon syntikäsityksiä tai seksuaalisuuteen liittyvää puhetta ja opetuksia. Ensimmäinen reaktio on nauru. Toinen reaktio on suru, sillä puhe ja opetukset todella ovat juuri niin päättömiä kuin miltä Holma saa ne kuulostamaan.
Kuka tai mikä on vaikuttanut minuun eniten kirjoittajana, minulta kysyttiin. Ensin ajattelin Mika Waltaria, sitten Kurt Vonnegutia, sen jälkeen Kari Hotakaista.
Mutta ei. Tänä marraskuun 31. päivänä totean, että eniten minuun kirjoittajana on vaikuttanut Antti Holma. Ei kirjailija Holma, vaan erityisesti podcastaaja ja radioparodioitsija Holma.